Luova johtaja ja mediapersoona Jani Halme on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2018 Antti-patsaan tunnustukseksi arvokkaasta työstään paikallislehdistön hyväksi. Jani Halme on lisännyt merkittävästi paikallislehtien tunnettuutta ja muistuttanut paikallisesti tärkeiden lehtien asemasta sympaattisella tavalla muun muassa sosiaalisessa mediassa Kotimaan katsauksellaan.

Mediatoimisto Toinen PHD:n luovana johtajana työskentelevä Halme saa paikallislehdiltä kiitosta myös siitä, että on aktiivisesti jakanut osaamistaan. Hän on muun muassa kouluttanut paikallislehtien väkeä viime vuosien julkisuusmyllystä huolimatta ja varsinaisen päivätyönsä ohella.

Paikallislehtien toiveeseen, että palkinto kannustaisi jatkamaan työtä pienten paikkakuntien ja niiden ilmiöiden esiin nostamisessa yhä globaalimmassa ja suuriin teemoihin keskittyvässä maailmassa, Halme vastaa:

– Todellakin kannustaa! Antin merkitys on valtavan iso, ja patsas päätyy kodin juhlapaikalle Parikkalaan.

Halme pitää julkisuudessa häpeämättä esillä pienelle paikkakunnalle, Parikkalaan, sijoittuvia juuriaan ja rakkauttaan kotiseutuunsa. Hän myös ”elää kuin opettaa” ja linkki lapsuudenmaisemiin on vahva – Helsingissä suuren osan ajastaan viettävä Halme on yhä kirjoilla Parikkalassa.

– Pienten paikkojen, sekä kuntien että kaupunginosien, rooli on nykyään tärkeä ja pieni on muotia. Paikallislehdet ovat pienpanimobuumin ja artesaanijäätelöiden viitoittamalla tiellä matkalla trendikkäimpään aikakauteensa.

Sanomalehtien Liiton paikallislehtijaosto, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ja Suomen Paikallismediat Oy jakavat valtakunnallisen Antti-patsaan vuosittain Antin päivänä tunnustuksena yhteisölle tai henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja. Jani Halme vastaanotti Antti-patsaan 30.11. Helsingissä.

Valtakunnallisen Antti-patsaan lisäksi paikallislehdet ja paikallislehtien ryhmät jakavat alueillaan maakunnallisia ja paikallisia Antti-patsaita paikallislehtien hyväksi tehdystä työstä.

Antti-patsas on jaettu vuodesta 1981 lähtien. Sillä kunnioitetaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen (1708–1795) elämäntyötä.

Pysti. Jani Halme (oik) vastaanotti Antti-patsaan Sanomalehtien liiton paikallislehtijaoston puheenjohtajalta Olli Siréniltä sekä Suomen Paikallismediat Oy:n hallituksen puheenjohtajalta Arto Henrikssonilta. Kuva: Elina Kuismin.